11.10.14

Kauppakeskus Goodman


Teksti|Текст

http://yle.fi/uutiset/kauppakeskus_goodman_kauppiaita_vaille_valmis__kay_videokierroksella/7517160



Kauppakeskus Goodman kauppiaita vaille valmis – käy videokierroksella!

Suomen 20. suurimman kauppakeskuksen kolmivuotiset rakennustyöt saadaan päätökseen tänään. Asiakkaille Goodman avataan lokakuun lopussa. Katso videolta jo nyt, miltä vielä viimeistä silausta vailla olevat tilat näyttävät.




Video: Kauppakeskus Goodman sisältä

01:20
Video: Yle
Hämeenlinnan kaupunkikuvan suurin tulokas on kauppakeskus Goodman, joka on jakanut mielipiteitä jo ennen ensimmäistäkään lapionpistoa. Nyt, kolmen vuoden rakentamisen jälkeen, kauppakeskusta valmistellaan avauskuntoon. Lokakuun lopussa avattavan kauppakeskuksen tiloista on jo vuokrattu 95 prosenttia. Lopuistakin käydään neuvotteluja.
Kauppakeskuksen pääsuunnittelijana toiminut arkkitehti Harri Nikulainen arkkitehtitoimisto Innovarchista kertoo, että Goodmaniin on haettu raikasta ja selkeää tyyliä.
– Ilme on valoisa ja moderni, mutta myös kestävä ja helppohoitoinen, kertoo Harri Nikulainen.
Aiemmin tällä viikolla muotoilija Markku Piri kritisoi voimakkaasti kauppakeskuksen arkkitehtuuria. Nikulaisen mukaan kauppakeskus sopii ulkoiselta ilmeeltään kaupunkirakenteeseen ja samalla massoittelu on ihmisen mittakaavaan sopiva.
– Ulkoisella värien käytöllään Goodman poikkeaa harmaista keskuksista. Sisätoteutukseltaan rakennus on vaalea ja pohjoismaalainen ja antaa kaupallisuudelle tilaa, Nikulainen puolustaa.

Goodmanista uusia toreja kaupunkilaisille

Goodman poikkeaa muista suomalaista kauppakeskuksista tietysti erikoisella siijainnillaan moottoritien päällä. Tämä parantaa Nikulaisen mukaan kauppakeskuksen saavutettavuutta kaikista suunnista eri liikennevälineillä. Tulija saapuu valoisaan, suureen tilaan.
– Avarat ikkunat katossa ja seinissä tuovat valoa ja avaruutta kauppakeskuksen sisätiloihin. Korostimme valaisimien avulla tilojen rytmiä ja koettavuutta. Vaaleat valaisimet tuovat tilaan myös keveyttä ja ilmavuutta. Alakaton valaisimilla on haettu selkeää, mutta elävää perusvalaisupintaa, joita täydennetään kohdevaloilla, Nikulainen valottaa.
Nikulainen kertoo, että sisätiloissa tavoitteena on ollut helppo asioitavuus ja navigoitavuus, liikuntarajoitteisia unohtamatta.
– Erityisesti kiinnitimme huomiota toisen kerroksen liiketilojen näkyvyyteen. Lisäksi gallerian kierreportaat ovat kuin pieniä taideteoksia, pohtii Nikula.
Kauppakeskuksen kansi on rauhoitettu kevyelle liikenteelle ja reitit on pidetty esteettöminä.
– Halusimme, että kannen eri aukioilla on erilaiset identiteetit, ne ovat kaupunkilaisten toreja.

Комментариев нет:

Отправить комментарий