9.4.15

Tarkastaa vai tarkistaa?


Mikä on tarkistaa ja tarkastaa -sanojen välinen merkitysero? Voiko verbejä sekoittamalla mokata?
Tarkastaa ja tarkistaa ovat merkitykseltään lähellä toisiaan, mutta niiden välille tehdään sanakirjoissa ja kielioppaissa kuitenkin selvä ero. Kun jotakin asiaa tarkastetaan, silloin tutkitaan, onko se hyvä, ehjä, kunnossa tms. Esimerkiksi matkaliput tarkastetaan. Tarkistaminen taas merkitsee sitä, että jotakin ei pelkästään tarkasteta, vaan mahdolliset virheet tai epäkohdat myös korjataan. Esimerkiksi käsikirjoituksen kieliasu tarkistetaan ennen julkaisua.
Tarkistaa on siis enemmän kuin tarkastaa. Katsastuksessa auton jarrut vain tarkastetaan, mutta jos niiden kunto epäilyttää, ne olisi hyvä tarkistaa huoltamolla jo etukäteen.
Kyse on lähinnä vivahde-erosta ja puhekielessä merkitykset ovat muutenkin väljiä, joten verbit sekoittamalla ei yleensä suurta mokaa synny ainakaan arkisessa kielenkäytössä. Yleiskielessä ja virallisissa yhteyksissä ero on kuitenkin hyvä ottaa huomioon. Esimerkiksi hinnat yleensä tarkistetaan eikä tarkasteta, koska samalla niitä voidaan myös muuttaa. Yhdistyslaissa puhutaan pöytäkirjan tarkastamisesta, joten ”pöytäkirjantarkistajia” ei pitäisi kokouksissa valita.
 Yliopistonlehtori Vesa Jarva, Kielten laitos
Jyväskylän yliopiston Kielikampus

Комментариев нет:

Отправить комментарий